Jalkapuolimielipuolipuolihomojuttu

Johannes menetti veljensä ja vasemman jalkansa autokolarissa. Hän yrittää kuntoutua ja jatkaa kesken jääneitä opintojaan pikkukaupungin lukiossa, vaikka trauma kummittelee yhä mielessä, ja jalkaproteesin kanssa on vammaisen hankalaa. Ammattiauttaja patistelee Johannesta hyväntahtoisesti eteenpäin elämässään, mutta introvertti, liialliseenkin pohdintaan taipuvainen nuorimies näkee edessään merkityksettömyyden kuilun. Eteneminen tarkoittaisi putoamista, mutta sitä ulkopuolisen on vaikea ymmärtää. Kun Johannes tapaa androgyynisen Iljan, jännite elämän merkityksettömyyden ja tarkoituksellisen olemassaolon välillä muuttuu provosoivan räikeäksi. Omaperäinen, normeja kyseenalaistava Ilja räjäyttää värit takaisin Johanneksen mustaharmaaseen maailmaan. Mutta ympäristö kokee Iljan asettuvan jollain tavalla muitten yläpuolelle, ja Johannes pelkää, että Ilja nokitaan alas siitä asemasta. Millä tavoin näennäisen sivistynyt lukioyhteisö - tai koko muu maailma - näkee heidät; mikä on erityisen herkän, introvertin, sukupuolinormeista poikkeavan, toisinajattelijan, neuropoikkeavan, vammautuneen tai mielenterveytensä kanssa tasapainoilevan ihmisen asema normatiivisten ihmisten ehdoilla rakentuneessa maailmassa? Ja jos rakkaus on elintärkeä lääke, kenellä on oikeus rajoittaa sen jakamista?